22. toukokuuta 2013

Taulu Lilistä

Olen väkerrellyt tällaista simppeliä taulua akryyliväreillä. 


Ensin heitin vähän vedellä laimennettua vihreätä testailumielessä, mutta päätinkin jatkaa ihan vaan lyikkäriluonnoksella.
 Sitten maalasin taustan reilusti vihreäksi ja koiran pohjaväriksi laitoin tummanruskeaa ja mustaa. Jätin kielen ja silmänympärykset toistaiseksi maalaamatta.
 Rupesin laittamaan turkkiin vaalealla yksityiskohtia. Kaulan alle kiiltoa ja vaaleat kohdat tassuihin ja häntään, sekä maalasin myös silmänympärykset. Lisäksi kuonoon vaaleata, ja nenukkiin kiiltoa.
 Tässä vaiheessa oltiin jo voiton puolella. Maalailin juhannusruusupuskaan yksityiskohtia ja kukkasia, sekä ruohoon tein enemmän ruohomaista tekstuuria. Korjasin myös silmien välissä olevan vaalean kohdan oikealla punaruskean sävyllä. Lisäilin muutenkin paljon yksityiskohtia turkkiin, ja yritin selventää tassun asentoa. Tässä vaiheessa kuvaan tuli myös se kieli ja söhelletty hammas.

Huomasin kuitenkin lopulta, että kuono on tosi vääristyneessä kulmassa.
Korjailin kuonon asentoa, ja vähän paremmalta se jo näyttää. Pienensin ja hämärsin silmälasikuvion rajoja vähän realistisemmiksi. Päälaki sai myös lisää korkeutta, kun huomasin sen olevan liian matala. Kukkapuskaan tuli paljon kaikkea sälää.

Noniin. Voiton puolella, voiton puolella... Suttuvaiheen jälkeisiä viimeistelyjä tosin vihaan paljon enemmän, kuin luonnostelua.

EDIT:

Tällaisena se saa jo mennä seinällekin... Ei ikinä yksityiskohtia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti