29. huhtikuuta 2013

Lilin elämä kuvina

 VAROITUS! Ihan hirviästi kuvia!   




Tein blogille vihdoin bannerin. Kuvia elämääni hallitsevasta otuksesta, ja vielä kesäisiä! Ensin tein oikein nätin talvibannerin, mutta tajusin haluavani jotain ajankohtaan sopivaa. Kaikki kuvat taitavat olla toissakesältä, ellei aikaisemmin. Viime kesänä ei tullut otettua mitenkään hirveästi kuvia, saati että monikaan olisi onnistunut.

Also, Lilistä on kuvia kaverini blogissa :) Oltiin heillä irtolenkillä, täällä taajamassa ei tuollaisto rälliä voi pitää irti. Loppupäivän se olikin ihan naatti - kunnes piti lähteä iltalenkillä. Pitää minunkin kunnosta huolta...

Lili-aiheisen päivityksen kunniaksi voisin esitellä muutamia lempikuviani siitä :3

Parka ei meinannu ensin uskaltaa kävellä ulkorappusia :(

Ekaa kertaa kun ne tapas, ne oli hyvinki sovussa, mutta ei kauaa.

Ihana.


Edustavin kuva Lilin ekoista näyttelyistä.
Lili toisissa näyttelyissä. (Ikävä kyllä kaikista niistä riehumisista ei ole kuvia)


Kuvakulmasta, josta minä sen yleensä nään. (Silloin en tosin hirveesti lenkkeilly)

Epätoivoinen yritys tutustua Miukuun.

Lili ympäristössä, josta se oikeasti pitää.


Mikä mursu!
Vetoava katse.

2010

Auringonlaskussa
Taas hyvä yritys.
Kaksoiskulmakarvojen talvi
Nam!

Uppohankea

Uljas musta

Hurrdurr
Tylsää...
Melkein!
best friends forever

Kesäkunto


Ehkä ainut onnistunut juoksukuva ikinä!
Sydäntenmurskaaja



2011

Talvella.
Kukkulan kuningas
Lempiharrastus


Mairea
Ihan poikki!
Järvellä

Minin kanssa lenkillä

2012

Yksi lempikuvistani ♥

Talvella kuvat onnistuu niin paljo helpommin!

Hauskaa!

Romeo ja Lilli
Lili tapasi muitakin uusia kavereita (Jusu)
Juhannusruusut
Metsissä
Kaveri, muttei se mieluisin kaveri... :D
Samat harrastukset kuin ennenkin.
Leikkisä nelivuotias
Bitch please I'm fabulous

2013

Lenkillä
Pohjoisessa.

Kaveri vie safkat!

Pihalla löhöilyä

Ja jatkoa seuraa eikö ;)  Saatte vaan miettiä, kuinka monta kuvaa mulla on kun nämäkin on vaan parhaat! :D


25. huhtikuuta 2013

Aion unelmoida läpi elämän







Ehkä jossain vaiheessa kasvattajan sivuilta löytyy jotain materiaalia testistä :3