7. elokuuta 2015

Nälkäpeli-trilogia ja muuta luettua

Varoitus: Tosi pitkä ja tylsä postaus lukemisistani.
Seitsemän vuoden kuluttua ensimmäisen kirjan suomennoksesta minäkin sain aikaiseksi lukea

Nälkäpelitrilogian.

Ajatella, että jos oisin lukenut kirjan 7 vuotta sitten, olisin ollut 13-vuotias - tai jos olisin lukenut sen edes 5 vuotta sitten, olisin ollut aivan täydellistä kohderyhmää! Kuitenkaan minulla ei ole hirveästi muistikuvia koko kirjasta. Vasta elokuvien tultua oli aika paljon juttua siitä, mutta olin kai ajatellut, että ihan liian suosittu. Ettei oikeesti voi olla niin hyvä. Sen lisäksi preesens-muoto oli todella luotaantyöntävä. Harmi, oisin varmaan silloin tykännyt siitä vielä enemmän!
Nälkäpeli taisi aloittaa tämän dystopiaa teinitytöille-buumin, mikä on minun kannaltani aivan mahtavaa koska ensinnäkin tykkään dystopiakirjoista, ja toiseksi en koskaan pääse irti nuorten aikuisten hyllystä. (Ja ei kai tarvitsekaan? Vastahan viimevuonna vietin viimeistä teinivuottani, nythän olen siis vasta nuori aikuinen 20v.) 

Kattniss, päähenkilö on raikastavan kylmäkiskoinen ja järkevä nuori, jonka kuvakulmaan ei mahdu twilight-maisia hempeilyjä. Tällaista päähenkilöä olikin jo kaivattu. Harvemmin löytää nuortenkirjaa, jossa ei joudu kiroamaan päähenkilön typeryyttä. Ei ne teinitkään voi niin tyhmiä olla. Erittäin harvinaista on, että olisi naispuolinen päähenkilö, jota ei tarvitse manata!

Tavallaan, ainakaan näin jälkikäteen kirja ei tuo mitään uutta, mutta pakka on hallussa. Kohderyhmä mielessä pitäen kirjassa on sopivasti realismia ja raadollisuutta, mutta hyvin sovitettu toiveikas loppu. Jos lähtökohtaisesti vihaa teinejä, niin en ehkä suosittele, mutta muuten kyllä. Kieli ei ole erityisen mieleenpainuvaa (Ei tässä ole mitään Kapari-Jattoja tehty) mutta ei tarvitsekaan. Lukeminen sujui niin helposti, etten voinut edes käydä nukkumaan.

(Spoilers ) Katniss oli mahtava, mutta oikeesti mun lemppari oli Haymitch. Tai ehkä Boggs? Sen kuolema oli niin ikävän vaillinainen. Mutta joo, jos Katnissin kerta piti valita että Gale vai Peeta, oon ihan team Peeta!

Anyways! Annan... hmm...   Olen lepsu, tiedetään...         

Robin Cook - Kaappaus (2000)

Kirjaston ilmaispoistoista tuli hamstrattua tämä tapaus. Näin jälkikäteen ajateltuna poistoihinhan tämä kuului...! 

Atlantin keskiselänteeltä löytyy salaperäinen maanalainen vuori. Perry Bergman saapuu miehistöineen selvittämään mysteeriä, jonka edessä paikalle lähetetty tutkimusalus asiantuntijoineen on neuvoton. Bergman lähtee sukellusveneen matkaan tutkimaan maanalaisen vuoren lakea. Merenalainen järistys kaappaa viisihenkisen joukon meren pohjassa olevaan kuiluun. Mutta mitä onkaloiden takaa löytyy? Ja miten meren alta pääsee pois?  (risingshadow.fi)

Kirja lähtee käyntiin melko hitaasti ja mielestäni hyvin lupaavasti. Cook kirjoittaa sujuvasti ja tarinassa pysyy helposti kärryillä. Kirjoittamisessa itsessään ei ole mielestäni mitään vikaa. Mutta... Henkilöhahmot tuntuvat kovin valjuilta, erityisesti kun kaksi hahmoa vastasi lähes täydellisesti toisiaan - toista ei olisi ollut olemassa ilman toista. Heitä oli selkeästi kaksi vain, jotta he saivat enemmän tuhoa aikaan. Persoonallisuudet olivat täysin samankaltaiset. Muidenkaan hahmojen luonteisiin ei sen ensimmäisen hahmotelman jälkeen tullut mitään uutta ulottuvuutta.

Juonen suhteen monet ratkaisut olivat vähän sellaista tympeää "niimpä tietysti"-osastoa.
Eniten ehkä harmittaa, että kirja tuntui jäävän yhden hahmon osalta kesken. Hänen mahdollisesta jatkostaan ei oikeastaan saa viittauksia - mutta joka tapauksessa on hieman pettymys, että juuri _nainen_ sympatiseeraa heitä vankeina pitäviä eikä lähde yrittämään väkivaltaista pakoa. Onnistunutta kirjassa on ehkä se huomio, että näennäisen täydellinen yhteiskunta on kuitenkin julma; kaappaa huvitukseen vähempiarvoista väkeä.


Päädyin antamaan vain:  ★ koska juonen ja hahmokehityksen puutteet olivat liikaa, vaikka olikin helppoa lukea. 

John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe (2013)
Tykkään ehdottomasti enemmän
tästä kannesta.

Noh, kaikki on varmaan kuulleet jotain tästä kirjasta. Elokuvahan taisi tulla ulos 2014.

Tässä ollaan nyt todella syvällä ihmisessä. Kaikki hahmot ovat todella sympaattisia ja uhkuvat elämää (syövästä huolimatta) Robin Cookin paperinukkeihin verrattuna. Syöpää sairastavien nuorten ajatukset vääjäämättä lähestyvästä kuolemasta ovat jotenkin sympaattisia; Samalla jotenkin näsäviisaita, mutta toisaalta kuolemaan valmistuneita.
"Kaikissa syöpäkirjoissa ja nettisivuilla sanotaan, että syövän sivuvaikutuksiin kuuluu muun muassa masennus. Tosiasiassa masennus ei ole syövän sivuvaikutus. Masennus on kuolemisen sivuvaikutus." 

Vain päähenkilö Hazelin suuri rakkaus Augustus ehtii olla välillä jotenkin ylisyvällinen ja siten ärsyttävä, mutta toisaalta se oli erottamaton osa hänen luonnettaan. Hänen toiveensa kuolla sankarina tai hyvän asian puolesta oli kuitenkin äärettömän samaistuttava, joka sai minut pitämään hänestä enemmän. Noh. Ennen kuin hämmennän itseäni enempää: Se oli oikein hyvä kirja. Pidin lähes kaikesta.

Muttakun. Mä nyt vaan tykkään lukea enemmän semmoisia kirjoja, jossa on toimintaa. Eikä yhden kirjan aikana edes ehdi kiintyä hahmoihin kunnolla - sitä paitsi, kyllähän se oli jo aika selvää, että ne kuolee. En siis itkenyt, vaikka monet ovat kehuneet sitä varmaksi nakiksi. Ja minä sentään itken todella helposti kirjoja lukiessa. Kahden kuolevan nuoren rakkaustarina ei vaan ole ehkä sitä ominta juttuani.

Pakko kai se on antaa  kun olihan tämä tavallaan paremmin kirjoitettu, vaikken nauttinutkaan yhtä paljoin kuin nälkäpelistä. Mutta on se vähän vastentahtoisesti annettu 5 tähteä sitten. Suosittelen silti. Se on vähän niitä kirjoja, jotka oli ehdottomasti lukemisen arvoisia, mutta ei silti tajunnanräjäyttäviä kokemuksia.

Seuraavaksi

mulla olis lukulistalla Miika Nousiaisen Metsäjätti ja Salla Simukan Lumikki-trilogia. Oon kuullut niistä hyvää, joten ois parempi olla lukemisen arvosia! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti